maanantai 11. maaliskuuta 2013

(:

Työturvallisuuteen veikkauksen keittiössä on varauduttu mm. Hanskoilla, kuulosuojaimilla, hengityssuojilla, liukastusmatoilla, heppatuoleilla, omilla työvarusteilla, kärryillä, erilaisilla hälyttimillä, ja jokaisessa laitteessa on omat suojansa.

Normaalityöpäiväni alkaa klo, 7.00 ja ensimmäiseksi valmistamme aamupalan ja valmistelemme päivän lounasta. Aamupalaan kuuluu mm. Puuro, uunituoreita leipiä, kahvia, ja välillä jälkiruokia esimerkiksi smoothieta.
Lounasta varten huuhdellaan ja pilkotaan kurkkuja ja tomaatteja hyvin paljon. Sitten pidämme oman aamupalan ja palaamme töihin kahdeksan maissa. Valmistamme lounaan, joka kostuu salaatti linjastosta ja lämpimänruoan linjastosta, sekä jälkiruoasta.
Päivän mittaa täytämme linjastoja ja katsomme että kahvia on ja pidämme tiskistä huolta. Teemme myös tilauksia kabinetteihin ja pidämme huolta että välipala-automaatissa on tuoreita hedelmiä ja leipiä, sekä täytämme jäätelöaltaita sitä mukaa mitä ne tyhjenevät.
Joka päivän päätteeksi putsaamme kaikki työtasot ja lattiat ja joka perjantai pesemme kaiken vielä huolellisemmin jolloin käytämme myös lattianpesu konetta ja vahvempia pesuaineita.























1 kommentti:

  1. Hienosti listattu ja kuvattu viikkotehtävänä asioita, hyvä. Tekstikin oli niin selvää ja helposti luettavaa että vau. Hienoa kehitystä nuorimies.

    VastaaPoista